Tarinoinnin tehtävänannot
Luokka 1. 90cm
Hevosesi, mussukkasi, rakkaasi on tottakai kisojen paras polle, vaikka se ei välttämättä voittaisikaan aina omaa luokkaansa. Kerro kaunokirjallisen tekstin muodossa, miksi rakastat hevostasi kaikkein eniten, ja miksi se on sinulle niin tärkeä. Nyt todellakin saa katsoa omaa hevostaan niin vaaleanpunaisten silmälasien läpi, että kaikki sen viat vallan unohtuvat! Tekstin tulee liittyä edes löyhästi kisapäivään, mutta siinä ei tarvitse kertoa itse kisasuorituksesta.
Luokka 2. 100cm
Pikkukisoissa on kivaa senkin takia, että kaikki osallistujat tuntevat toisensa. Kisojen jälkeisenä päivänä päätetäänkin, että osallistujat jäävät vielä Zurückin tallille Inzellin kaupunkiin ja lähtevät yhdessä maastoon ratsastamaan! Reitiksi valitaan runtum Falkenstein, eli Falkenstein-vuoren ympäri vievät pikkutiet ja -polut. Ilma on kaunis lämmin, reitti on helppokulkuinen - ja vuoristomaisemat niittyineen, notkoineen ja vanhoine rakennuksineen uskomattoman kauniita! Kirjoita tarina maastolenkistä tai sen osasta ja kuvaile maisemia, fiiliksiänne tai jotain muuta yksityiskohtaa (tai koko lenkkiä) mahdollisimman elävästi. Se tarina voittaa, jonka tekstistä tuomari voi parhaiten aistia, haistaa, maistaa ja tuntea, mitä ratsukolle tapahtuu.
(Jos haluat osallistua useammalla hevosella ja käyttää ratsastajana sub-hahmoa, osallistu muodossaLuokka 2
Ratsastaja (VRL-tunnus) - Hevonen VH-tunnus (SUB: hahmosi nimi)
tarina)
Luokka 3. 110cm
Olette jo oikea, ammattimainen kilparatsukko, mutta jostainhan sinäkin hevosesi kanssa olet aloittanut. Kirjoita nostalginen teksti, jossa viittaat sekä meneillään oleviin kilpailuihin että hevosesi uran alkupuolella olleisiin merkityksellisiin kisoihin. Teksti voi olla esimerkiksi tarina, päiväkirjan sivu tai vaikka postikortti äidillesi.
Osallistujat ja tulokset
Luokka 1. 90cm
1 Pölhö (VRL-01436) - Classic Orchid VH15-178-0007
2. Oresama (VRL-02753) - Calamity Trigger VH14-104-0017
3. Tinúvel (VRL-05594) - Hirttivaaran Tulilintu VH16-018-0818
Luokka 2. 100cm
1. Tierra (VRL-02841) - Silvender RGE VH16-011-0417
2. Oresama (VRL-02753) - Soittakaa Paranoid
3. Tinúvel (VRL-05594) - Kukkiksen Töttöröö VH16-018-2604
Luokka 3. 110cm
1. Oresama (VRL-02753) - Soittakaa Paranoid
Osallistujien tarinat
Luokka 1:
Pölhö (VRL-01436) - Classic Orchid VH15-178-0007
Chilly on upea, eksoottinen ja erikoinen, siinä olisi jo tarpeeksi syitä jumaloida tätä kuvankaunista tammaa. Mutta tallin väkeä — varsinkin Iivaria — viehättää juuri kyseisessä ara-appaloosassa se, että Chilly on tallin ensimmäinen ikioma kasvatti. Onhan noita varsojen syntymiä tullut aiemminkin todettua ja Chillyn jälkeen on rimppakinttuja putkahtanut tallin tammoista ulos enemmän kuin vähän, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen: sitä tunnetta ei voi pukea sanoiksi kun katsot honteloa, vasta parin tunnin ikäistä hevoslasta, elämän pientä ihmettä jonka sinä olet valinnoillasi aikaansaanut. Kaikki siinä minimaalisessa, töpöhäntäisessä otuksessa on niin täydellistä: kirkkaat suuret silmät, karvaiset korvat, joka suuntaan leviävät jalat joita on pituudeltaan kahdenkin varsan edestä, pieni maitotahra samettisessa vauvanturvassa...
Ja se suorastaan isällinen ylpeys, kun pienestä variksenpelättimestä kasvoi elegantti ja jumalainen kaunotar, tammoista väkevin: silti myös niin herkkä ja kevyt kuin kimmeltävä saippuakupla, yhtä viiman vietävissäkin. Kiiltokuvahevonen joka kääntää katseita sinne minne meneekin — ja aina yhtä ylpeänä pystyt sanomaan "se on minun, minä kasvatin sen".
Vaikka tänäänkään kisoissa ei tulosta tullut Chillyn säikyttyä niinkin mitätöntä asiaa kuin puhurin heiluttamia kukkasomisteita, niin entäpä sitten? Kuten Mantovan herttuakin laulaa aariassaan Rigoletto-oopperassa, "naisen mieli on kevyt ja ailahtelevainen kuin höyhen tuulessa". Annetaan kaikkien kukkien kukkia, varsinkin jos ne ovat harvinaisia ja mitä kauneimpia orkideoita.
Tuomarin kommentti:
Jokainen, joka on joskus omistanut lemmikin, voi varmasti samastua tähän kertomukseen. Ylpeyden tunne omasta kasvatista on kuvailtu niin tarkasti ja uskottavasti, että se teki tästä tarinasta voittajan. Tuomari onnittelee myös ihan uudenlaisen, yllättävän ja osuvan saippuakupla-vertauskuvan keksimisestä.
Oresama (VRL-02753) - Calamity Trigger VH14-104-0017
Jos Mini ei olisi syntynyt harrasteratsuksi, se olisi syntynyt pehmoleluksi, koska onhan se niin silkkisen pehmeä, ihana ja halittava. Sillä on tapana painaa jättimäinen shirenhevosenturpansa kämmenelleni, kun se tervehtii minua, ja samalla se hörisee hiljaa ja pehmeästi. Se hörinä on maailman suloisin, ja samoin ovat sen isossa, lempeässä päässä iloisina sojottavat pienet korvatkin jokaista karvaa myöten. Minillä on leveä, luotettava selkä, jota se notkistaa tomerasti, kun ponnistaa jysähtävään hyppyyn pienen esteen yli. Neljä täydellistä kaviotakin sillä on, ja vaikka ne ovat kooltaan kuin roskisten kannet, ovat ne suloisemmat kuin nukkuvan koiranpennun tassunpohjat! Minin jykevä kaulakin on täsmälleen täydellinen. Sitä on hyvä halia niin kuin pehmoponia, ja tarvittaessa se on kuitenkin niin vahva, että kannattelee minun koko painoani, jos meinaan pudota hevoseni selästä. Suloisimmillaan jättimäinen Minini ei ole kuitenkaan hypätessään esteitä, vaan seistessään oman hakansa portilla odottamassa rapsuttelua. Kun silitän sitä, se haluaisi tulla syliin, koska ei se tunne itseään kaksimetriseksi shirenjötkäleeksi. Teen aina parhaani ja puristan halaukseeni sen pään. Se riittää Minille ja minulle, vaikka mieluiten nostaisin koko hevosen syliini ja pitelisin sitä kämmenilläni niin kuin kissavauvaa.
Tuomarin kommentti:
Lukijalla säilyy koko tarinan ajan mielikuva pörröisestä, pehmoisesta nallekarhuhevosesta. Omaa lemmikkiään rakastaa niin, että yleensä sen viatkin näkee suloisina. Teksti on hyvä ja yhtenäinen kokonaisuus, joskin se olisi pysynyt vieläkin paremmin kasassa jättämällä pois lopun kuvailun tarhauksesta.
Tinúvel (VRL-05594) - Hirttivaaran Tulilintu VH16-018-0818
Limppu on kisojen tähti. Ohikulkijat ja kanssakilpailijat ihastelevat oria jo pelkästään sen värin ja pitkien, paksujen jouhien ansiosta. Itsekin olen kovin mieltynyt orin kauniin kellertävään karvapeitteeseen sekä vitivalkeisiin jouhiin, mutta myös jykevään rakenteeseen
Mutta Limppu on myös muutakin kuin pelkkä komea ulkomuoto! Luonteeltaan se on ihastuttavan hyvätapainen, varmasti yksi hyväluonteisimmista hevosista joita tallissamme on koskaan nähty, ja aina kovin avuliaana ja hyvällä fiiliksellä mukana kaikessa tekemisessä. Tänäänkin nähtiin niin hyvää suorittamista radalla, vaikka ensin joku likinäköinen ratsukko änkesi verkassa aivan Limpun takamukseen kiinni punaisesta rusetista välittämättä ja sitten radalla ori hieman sekosikin askelissaan, joka aiheutti valitettavasti erään esterakennelman totaalisen tuhoutumisen. Tästä lannistumattomana Limppu, joka ei edes mikään estehirmu ole, jatkoi radan loppuun iloisin mielin parhaansa tehden, sen kuuluisan suomalaisen sisun voimalla!
Tuomarin kommentti:
Tästä tekstistä tuli iloinen mieli hevosen puolesta. Tekstin paras osuus oli sen lopetus. Rivien välistä voi lukea, miten omistaja on hevosestaan ylpeä, kunhan se vain tekee parhaansa. Ei haittaa, vaikka välillä tapahtuukin pieniä katastrofeja: mitä nyt yhdestä esteen tuhoutumisesta?
Seuraavalla kerralla kannattaa vastaavassa tehtävänannossa ehkä valita kuvailun aiheeksi vain yksi asia. Hevosen ulkonäöstä, käytöksestä tai siitä miten se yritti parhaansa kaikesta huolimatta olisi kustakin saanut aikaan kokonaisen tekstin, jossa olisi ehditty kuvailla aihetta tarkemmin. Silloin teksti olisi voinut olla vielä tätäkin taideteosta parempi! Tuomari jäi odottamaan vähän lisää kustakin aiheesta.
Luokka 2
Tierra (VRL-02841) - Silvender RGE VH16-011-0417
Mukava kisaviikonloppu oli takana ja olimme päättäneet lähteä muiden kanssa vielä maastoilemaan. Silvender oli hieman rauhaton alkumatkasta, mutta kun tallustelimme käyntiä suhisevassa metsässä höpötellen ja kikatellen niitä näitä, hevonenkin alkoi rentoutua. Havunneulasten ja lehtien peittämä polku kahisi kavioiden alla ja iltaan kääntyvän auringon säteet värjäsivät paikoin puut kullan ja pronssin sävyihin. Hyttysparvet hajaantuivat tieltämme ja metsässä tuoksui huumaavasti, kun saavuimme pienen pellon laitaan. Päätimme laukata pellon yli ja alun hillitty rauhallinen laukka päättyi pian hihkuen kilparatastukseksi! Toisessa päässä nauraen hillitsimme ratsut taas käyntiin ja hengästyneesti koitimme saada hevoset rauhoittumaan villin laukan jäljiltä. Jatkoimme polkua peräkanaa huudellen toisillemme ja metsä kaikui iloisista äänistä. Ohitimme ihania vanhoja rakennuksia, joiden seinillä köynnöskasvit olivat vallanneet elintilaa itselleen ja joiden ikkunoista voi kuvitella menneiden ihmisten katselevan hymynkare suupielissään iloisen joukkomme kulkua. Pihalla näkyi vielä työkaluja, jotka olivat ajan saatossa rapistuneet ja tarjosivat nyt metsän eläimille piilopaikkoja. Pienen kukkulan päältä näkyi jo talli ja päätimme ottaa viimeisen laukan, tällä kertaa oikeasti rauhallisesti, leveää tietä pitkin. Silvender höristeli tyytyväisenä ja laukkasi rennosti ja tasaisesti allani. Osa hevosista hieman säpsähti vierestämme liikkeelle loikannutta jänistä, joka lähti pinkomaan siksakkia peltoa pitkin jähmettyen lopulta jonnekkin piiloon. Tallin ilmestyessä lehtipuiden takaa näkyviin, hiljensimme taas käyntiin ja kävelimme tallipihaan rentoutuneina ja virkistyneinä.
Tuomarn kommentti:
Tämän tarinan voiton viimeisteli vanhojen rakennusten ja niiden pihojen kuvailu. Tuomarin teki heti mieli mennä tutkimaan, millaisia metsän eläimiä pihoissa asuu. Myös hevosen hörinän ja rentoutumisen matkan varrella pystyi melkein tuntemaan!
Oresama (VRL-02753) - Soittakaa Paranoid
Ei ole alppien syksyn voittanutta - niin upeaa on syksyisin Falkensteinin vuoren juurella. Vielä upeampaa on kokea Inzellin syksy uskollisen hevosen kanssa maastoretken muodossa. Ruska on niin liekehtivän punaista, että sen tuntee ihan ihollaan, ja ilmassa leijuu raikkaan luonnon tuoksu, ja aavistus lampaiden ja vuohien hajua. Aurinko paistaa kirkkaasti vielä, ja polut ja tiet ovat niin märkiä, että hevosten kavioista kuuluu rahinan ohella maiskahduksia. On melkein kylmä, mutta ei kuitenkaan ihan, ja tavallinen ratsastelukin tuntuu jännittävältä, koska Alppien juurella syksyssä on taikaa.
Kaikkein kaunein paikka runtum Falkensteinilla ovat vuorten väliin jäävät niityt. Niiden ääreen on pakko pysähtyä ja katsella hetki. Vuoret näyttävät sinisiltä ja heinä niityillä alkaa kellertää. Aurinko paistaa vuorenhuippujen välistä niin kirkkaasti, ettei valokuvan ottamisesta tule mitään, vaikka kuinka yritän. Hevoseni pärskähtää ja kuopaisee maata: se haluaisi astua matalan, Alppien sulavesistä muodostuneen puron ylitse ja tehdä tuttavuutta niityn takareunalla laiduntavien lehmien kanssa. Niiden hännät huiskivat, mutta päät eivät nouse kellastuvasta heinästä. Hevoseni ei ehdi tuijottaa viimeisiä lintuja, jotka tekevät muuttoa ja sirkuttavat villisti vänkyräisten puiden oksilla, vaikka kotioloissa se kuuntelisi varmasti tarkkaavaisesti. Nyt sillä on liikaa nähtävää ja koettavaa. Annan sen juoda jääkylmää vettä purosta sillä aikaa, kun katselen vielä pienen hetken punalehtistä puuta ja sen latvuksen läpi näkyvää kuninkaansinistä taivasta korjaten samalla takinkaulusteni asentoa.
Jatkamme matkaa, kun jäinen tuuli pakottaa meidät liikkumaan. Ennen kotimatkaa on vielä paljon nähtävää.
Tuomarin kommentti:
Ihan kuin olisin ollut itse paikalla kylmässä ilmassa kauniissa maisemissa! Preesens on kiinnostava valinta tarinan aikamuodoksi, ja se tuo tapahtumat vielä lähemmäs lukijaa. Ympäristön kuvailu oli mahtavaa, ja luokan voittaja oli hyvin vaikea valita. Jos hevosen tai ratsastajan tunnetila olisi tullut vielä paremmin esiin, tarina olisi ollut vieläkin parempi.
Tinúvel (VRL-05594) - Kukkiksen Töttöröö VH16-018-2604
Suuntasimme jonon jatkeena kohti vuoristomaisemaa. Matkaan päätettiin lähteä aivan aamuvarhaisella, kun luonto oli vasta heräilemässä: yöllinen sumu oli haihtumassa, päivän ensimmäiset auringonsäteet pilkahtelivat jo vuorenhuippujen takaa maalaten aamutaivaan kauniilla väreillä ja linnut jatkoivat aamuista viserrystään. Muuten tunnelma oli ihanan seesteinen, ja kaikki se hiljaisuus ja rauha sai Toopen kaltaisen häslän nuoren suomimiehenkin rauhoittumaan ja rentoutumaan.
Nahkasatulan naristessa hiljaisesti käännyimme tienlaidasta kohti pienempää polkua. Kaikki olivat hiljaa ja keskittyivät kuuntelemaan hevosten kavioiden kopsetta, satunnaista pärskähtelyä sekä luonnon ääniä, ja ihailemaan ympärillemme avautuvaa maisemaa, joka oli kuin suoraan kauneimmista postikorteista. Hevoset kävelivät rentoina ja uskalsin antaa Toopellekin pidempää ohjaa. Toopen huiskauttaessa häntäänsä häätääkseen luoksemme eksyneitä aamun ensimmäisiä ötököitä ohitimme pari vanhaa, jo osittain sortunutta kivistä taloa. Toisella puolellamme oli mitä upein näkymä suureen notkoon ja kauniille, pienelle niitylle. Niityn laidalla laidunsi pari peuraa, jotka meidät huomatessaan pomppivat pikaisesti kauempana olevien puiden suojaan.
Kun pääsimme sopivalle laukkapätkälle, oli aurinko jo noussut ja koko luonto oli herännyt kunnolla uuteen päivään. Vaikka Toope olikin kovin rentona ja tuntui lähes torkkuvan (voiko se tämän hevosen kohdalla olla edes mahdollista?!), se ampaisi pyydettäessä täyteen laukkaan. Hyväpohjaista polkua laukatessamme vauhti yltyi niin lujaksi, että silmätkin alkoivat jo hieman vuotaa - edellä nelistävä ratsukkokin tykitti kavioistaan hiekkaa naamaan. Toopen pärski innokkaana lisäten vauhtia entisestään ja hieman hyinen aamuinen ilma tunkeutui ohuen puseron lävitse.
Pian laukkapätkän jälkeen suuntasimmekin jo pois polulta kapealle tielle. Hevoset pärskivät tyytyväisinä, aurinko alkoi lämmittää ja Toopekin oli muuttumassa omaksi häsläksi itsekseen. Annoin orille sen pienet temppuilut kuitenkin anteeksi, sillä maastolenkki oli ollut erittäin onnistunut ja rentouttava. Muutaman kilometrin matkan jälkeen olimmekin takaisin lähtöpisteessämme. Aamu ja sen hiljaisuus oli väistynyt päivän ja arkisen aherruksen tieltä, ja se maaginen, seesteinen tunnelma jäi kulkemillemme poluille.
Tuomarin kommentti:
Retken maaginen tunnelma näkyy hienosti koko tarinassa, ja lopetus on virkistävä kuin ihanasta unesta rentona herääminen. Tuomarin mielestä Toopen nimi oli saatu hienosti istumaan tarinaan, jonka tunnelma on ihan päinvastainen kuin nimi. Seuraavaa tarinaa kirjoittaessa kannattaa harkita tarkkaan sulkeiden käyttämistä. Yleensä ne hankaloittavat lukemista, eivätkä tuo mitään lisää tarinaan tai lauseeseen. Tuomarin lempi-ilmaisu tekstissä oli se, miten edellä laukkaavat ratsukot tykittivät hiekkaa ratsastajan naamaan.
Luokka 3
Oresama (VRL-02753) - Soittakaa Paranoid
Löysin vanhan päiväkirjani ja lueskelin sitä pari kuukautta sitten. Olin kirjoittanut paljon siitä, miten Noita ja minä olemme menossa oikeisiin estekisoihin 80-senttiseen luokkaan, ja miten meillä on vastassamme seitsemän muuta ratsukkoa! Minua jännitti silloin niin kovasti, että kirjoitin tulevista kisoista päivä toisensa jälkeen. Kisapäivän merkintä on kuitenkin lyhyt: vain valokuva ja teksti "sijoitus 4/9, hyvin meni!"
Sittemmin olemme kokeneet Noidan kanssa kaikenlaista, emmekä ole enää ehtineet jännittämään mitään, emme edes ERJ-Cuppeja! Enää kisoihin ei valmistauduta viikkokausia, vaan vain yksi ilta ja kisapäivän aamu. Tietenkin koko ajan treenataan. Yksi kilpailu ei enää merkitse yhtä paljoa. Se on harmi. Ennen pikkukisojen voitto tuntui samalta, kuin jos tänään voittaisin olympialaiset Noidalla. Toisaalta kisojen muuttuminen arkisiksi on hyvä juttu. Nytkään ei jännitä, vaikka meidän 110cm luokkaan on enää kymmenen minuuttia aikaa. Jos se menee hyvin, tulee sijoitus. Jos ei mene, seuraavalla kerralla yritämme olla parempia.
